Rauha on koulun ja kirkon yhteinen maali

Turun kouluissa liitytään kansainvälisen rauhanpäivän viettoon perjantaina 21.9. Osa kouluista hyödyntää kaikkien katsomusten käyttöön soveltuvaa rauhankasvatusmateriaalia osana koulupäivää. Neljän koulun kahdeksasluokkalaiset saapuvat kannustajineen Veritas-stadionille pelaamaan Peace United -jalkapalloturnauksen. Turnauksen järjestävät Turun kaupunki ja seurakuntayhtymä, Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasiat, Peace United -toiminta sekä jalkapallon pelaajayhdistys ja Punainen kortti rasismille -hanke. “Heti innostuin, kun tästä kuulin”, kertoo … Continue Reading

Hanna Mäkinen kävelylla Ronja-tyttären kanssa Kuva Veikka Pohto

Tieto vähentää häpeää mielen ongelmista

Mielenterveystyö Nepalissa on vielä alkutekijöissään. Jo se, että mielenterveysongelmista puhutaan, on suuri muutos entiseen. Pienillä asioilla saadaan paljon aikaiseksi. – Nepalissa mielenterveysongelmat nähdään usein jonain sellaisena, jotka ihminen on itse aiheuttanut itselleen. Siksi niitä hävetään ja piilotellaan. Tarvitaan valistustyötä, jotta tällainen ajattelu kyseenalaistettaisiin ja niiden ihmisten, joilla on mielenterveyden haasteita, elämänlaatu voisi parantua, psykologi Hanna … Continue Reading

“Kitara, kynä, kalakastiketta, Raamattu…”

Bangkokilaisessa Santithamin seurakunnassa retkeillään neljä kertaa vuodessa. Mukana on eri-ikäisiä, mutta ohjelmassa huomioidaan erityisesti lapset. Thaimaassa yhdessä syöminen on erityisen tärkeä osa kulttuuria, sen lisäksi päiviin mahtuu musiikkia, hartauksia, kilpailuja ja erilaista hauskanpitoa. Edellinen retki suuntautui Hua Hiniin. Siellä pohdittiin mm. sitä, miten selviytyä erilaisista arkielämän haasteista kuten haaksirikosta ihmissyöjien saarelle. Mukaan sai ottaa enintään … Continue Reading

Demin suuri rauhakysely nuorille julkaistu

Olemme tuottaneet yhteistyössä Demin kanssa rauhaa koskevan kyselyn nuorille. Kyselyssä tutkitaan, mitä rauha merkitsee nuorille. Kyselyä saat jakaa verkostosi nuorille niin paljon kuin ehdit – kiitämme avustasi! > Demin juttu aiheesta > Suora linkki kyselyyn (kuva: Demi.fi)

Helsinki Peace Talks

Helsinki Peace Talks tuo rauhantoimijat Suomeen: mukana mm. entinen Farc-taistelija Maricela Flórez Caro Kolumbiasta ja palestiinalainen rauhanaktivisti Rifat Kassis

Suomen Lähetysseura (Felm) järjestää yhteistyökumppaneidensa kanssa Helsinki Peace Talks -tapahtuman 19.9.–24.9. Tapahtuma tuo Suomeen rauhanprosessien osapuolia ja rauhantoimijoita muun muassa Kolumbiasta, Syyriasta, Zimbabwesta ja Palestiinasta. Järjestäjinä eri tilaisuuksissa ovat Etelä-Afrikan Suomen suurlähetystö, Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta, Institute for Justice and Reconciliation, Kehys ry, Kirkon Ulkomaanapu, SaferGlobe ja Suomen ulkoministeriö. Suomen ulkoministeriön kanssa järjestettävässä tilaisuudessa keskustellaan … Continue Reading

Rauha-koulumateriaalit alakouluun ja yläkouluun julkaistu

Alakouluun ja esiopetukseen tarkoitettu materiaali sisältää kolme elämänkertaan perustuvaa tuntityöskentelyä kolmesta Nobelin rauhanpalkinnon saaneesta henkilöstä: Henri Dunant, Martin Luther King Jr. ja Martti Ahtisaari.  >> Lue lisää ja avaa materiaali Yläkouluun tarkoitetusta materiaalipaketista löydät yläkouluun sopivia tuntityöskentelyjä sekä päivänavauksen toteutettavaksi esimerkiksi kansainvälisenä rauhan päivänä 21.9. >> Lue lisää ja avaa materiaali

Turun kauppatorin kynttilämeri

Enemmän syitä elää

Päivälleen tasan kymmenen vuotta sitten väittelin. Tutkin sansibarilaisnuoria, joiden väitettiin olleen osa Al-Qaidan terroristisoluja itäisessä Afrikassa. Yhdysvaltojen suurlähetysten pommitukset Dar es Salaamissa ja Nairobissa nostivat järjestön uutisotsikoihin. Alkoi sota terrorismia vastaan. Väitöksessäni ehdotin rauhaa terrorismia vastaan. Pitkäjänteinen työ sansibarilaisnuorten elinolojen kehittämiseksi kantoi hedelmää. Paljon on vettä virrannut Aurajoessa. Tutkimukseni diskurssi on tullut lähelle. Nykyään turkulaisena … Continue Reading

“Rauha on sitä, ettei tarvi pelätä” ja muita lasten lausahduksia rauhasta

Ylöjärven seurakunnan lapset mietiskelivät keväällä, mitä heille tulee mieleen sanasta rauha. Tässä koottuja lausahduksia, joista monet ovat epäilemättä varsin mahtavia ja oivaltavia. Tytöt 7 v.: – Rauha on sitä, ettei tarvi tehdä mitään, kun lepää. – Rauha on sitä, että kaikki on hyvin. – Pitää ottaa iisisti, että voi olla rauhassa. – Kannattaa poistaa kaikki … Continue Reading

Keskelle toisen kokemusmaailmaa – Elämyksellistä oppimista virtuaalitodellisuuden keinoin

Virtuaalitodellisuuden sekä laajennetun että lisätyn todellisuuden tuomat mahdollisuudet eri elämänalueilla alkavat olla laajalti tunnistettuja. Suuri yleisö on törmännyt VR-laseihin usein etenkin peli- ja viihdemaailmassa. Virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksia hyödynnetään myös muun muassa opetuksessa, terveydenhuollossa, armeijassa ja matkailuelämyksissä. ”Kuluttajatuotteina VR-lasit ovat hyvin uusi ilmiö” ja ne luokitellaankin kymmenen nopeimmin kehittyneen teknologian joukkoon Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisussa 1/2018. Tulevaisuusvaliokunnan julkaisussa … Continue Reading

Rauha rippikoulussa

Yörauha, työrauha, ruokarauha, saunarauha, uintirauha, Herran rauha… Rauha on läsnä rippikoulussa. Ainakin sanana, sillä joskus illan rauhan sijaan hiipiikin pusikossa joku ihan muu ja yörauha on vain kaunis ajatus kirjoitettuna päiväohjelmaan. Yksi tärkeimmistä rauhan muodoista rippikoulussa on jotain muuta kuin ulospäin näkyvä rauha ja rauhoittuminen. Se on rauha kasvaa kristittynä. Se on nuoren mahdollisuutta pohtia … Continue Reading